- Finnlines vuonna 2008
- Toimitusjohtajan katsaus
- Toiminta-ajatus, arvot ja tavoitteet
- Toimintaympäristö
- Varustamotoiminta ja merikuljetukset

Finnlines on alansa johtavia toimijoita Itämerellä. Vahva asema perustuu erinomaiseen palveluun ja asiakkaiden tarpeiden mukaiseen tuotekonseptiin. Finnlinesin tarjoama korkea vuorotiheys, lastikapasiteetti ja yhtiön tarjoamat informaatiopalvelut tuovat asiakkaille joustavuutta, toimitusvarmuutta ja hyvää ennakoitavuutta.
Yhtiöllä oli vuoden 2008 lopussa 15 ropax-alusta, jotka kaikki kuljettavat rahtia ja matkustajia. Lisäksi yhtiöllä on neljä omaa ja keskimäärin 20 aikarahdattua pelkästään rahtiliikenteeseen keskittyvää roro-alusta.
Kireästä kilpailusta huolimatta Finnlines vahvisti kuluneena vuonna markkinajohtajan asemaansa kaikilla ropax-linjoillaan. Finnlines kuljetti vuoden 2008 aikana noin 814 000 (791 000 vuonna 2007) lastiyksikköä, 117 000 (99 000) autoa (ei sisällä matkustajien autoja) sekä lisäksi noin 2 901 000 (2 576 000) tonnia rahtia, jota ei voida mitata yksiköissä. Matkustajia kuljetettiin vuoden aikana noin 612 000 (504 000). Tämä luku pitää sisällään rahtiin liittyvät matkustajat.
Koko varustamotoiminta ja merikuljetukset -toiminnon liikevaihto oli kertomusvuonna 643,7 (585,1) miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli kertomusvuonna keskimäärin 458 (456) henkilöä.
Finnlines harjoittaa roro-liikennettä omalla nimellään Itämerellä ja Pohjanmerellä, FinnLink-nimellä Naantalin ja Kapellskärin välillä, NordöLink-nimellä Malmön ja Travemünden välillä ja TransRussiaExpress-nimellä Lyypekin ja Pietarin välillä.
Finnlines harjoitti linjaliikennettä omalla nimellään Itämerellä, Pohjanmerellä ja Biskajanlahdella. Tähän liikenteeseen liittyen tarjottiin myös räätälöityjä ovelta-ovelle -kuljetuksia ja terminaalipalveluja. Vuoden 2008 aikana kilpailuasema vahvistui ja vakiintui erityisesti Saksan liikenteessä uusien Star-luokan alusten käyttöönoton johdosta. Star-luokan alusten tarjoama nopea, tehokas ja suurikapasiteettinen palvelutuote on otettu markkinoilla hyvin vastaan ja se on parantanut merkittävästi yhtiön kilpailukykyä. Tiheimmin liikennöidyllä Helsinki–Travemünde -reitillä oli vuoden lopussa kymmenen viikkolähtöä molempiin suuntiin, kolmella nopealla Star-luokan aluksella ja kahdella Hansa-luokan aluksella.
FinnLink-liikennettä operoitiin neljällä ropax-aluksella. Yksikkörahdille tarjottiin neljä päivittäistä lähtöä molemmista suunnista Naantalin (Suomi) ja Kapellskärin (Ruotsi) välisellä reitillä. Nopea kahdeksan tunnin yhteys ja rahtiasiakkaiden tarpeiden mukaiset aikataulut ovat pitäneet reitin erittäin kilpailukykyisenä.
FinnLinkin kuljettamien rekkojen määrä nousi lähes 159 000 yksikköön, jossa oli kasvua yli 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Linjan markkinaosuus oli noin 53 prosenttia Suomen ja Ruotsin välisestä rahtiliikenteestä.
Matkustajaliikennettä jatkettiin kolmella aluksella. Kohderyhminä olivat varsinkin matkailuautoilla ja auto/matkailuvaunu-yhdistelmillä kulkevat matkustajat. Linjan matkustajamäärä nousi lähes 70 000 henkilöön, jossa oli edelliseen vuoteen verrattuna kasvua yli 40 prosenttia.
FinnLink-liikenteessä olleet kolme ns. Clipperluokan ropax-alusta sekä yksi pienempi ropax-alus tarjosivat asiakkaille erinomaisen palvelukapasiteetin ympäri vuoden.
NordöLink harjoittaa ropax-liikennettä Malmön (Ruotsi) ja Travemünden (Saksa) välisellä merireitillä. Liikenteessä oli vuoden aikana kaksi Star-luokan ja kaksi Hansaluokan ropax-alusta. Linja tarjosi neljä päivittäistä lähtöä molemmista suunnista.
NordöLinkin kuljettamat rahtimäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 8 prosenttia. NordöLink säilytti markkinajohtajan asemansa Lyypekki/Travemünde–Etelä-Ruotsi -liikenteessä 57 prosentin markkinaosuudellaan. Vuoden toisella puoliskolla Ruotsin ja Saksan taloudellinen taantuma vaikutti voimakkaasti linjalla kuljetettavien rahtien määrään.
Saksan ja Venäjän (Lyypek–Pietari) välillä liikennöitiin vuoden aikana kolmella aluksella TransRussiaExpress-nimellä (TRE). Liikenteen volyymit Venäjän ja Etelä-Itämeren välillä kasvoivat edelleen vielä alkuvuonna, mutta kasvu tyrehtyi kesän ja erityisesti syksyn aikana johtuen maailman talous- ja rahoituskriisistä, joka saavutti Venäjän muutaman kuukauden viiveellä.
TRE-liikenteessä pystyttiin pitämään markkinajohtajan asema satamakapasiteetin lisäyksen sekä asiakastarpeen mukaisesti suunnitellun liikenteen johdosta. Finnlines omistaa 75 prosenttia TRE-liikenteestä ja venäläiset yhteistyökumppanit omistavat loput 25 prosenttia.
Intercarriers, josta Finnlines omistaa 51 prosenttia, liikennöi pientonnistolla Saimaan ja Venäjän sisävesien satamista eri puolille Eurooppaa.