- Finnlines vuonna 2008
- Toimitusjohtajan katsaus
- Toiminta-ajatus, arvot ja tavoitteet
- Toimintaympäristö
- Varustamotoiminta ja merikuljetukset

Keväällä 2008 Finnlines osti neljä roro-alusta, joista MS Finnmill ja MS Finnpulp tulivat Ruotsin lipun ja MS Finnkraft ja MS Finnhawk Suomen lipun alle. Matkustajaliikenteen organisaatiota vahvistettiin. Vuosaaren satamaan siirtymistä valmisteltiin koko kertomusvuoden ajan. Finnsteve kävi syksyn aikana Vuosaaren satamaan liittyvät sopeuttamisneuvottelut. Uusi Vuosaaren satama otettiin käyttöön yhden viikonlopun aikana marraskuun lopussa 2008.
Henkilöstön koulutuksen tavoitteena on toiminnan kehittäminen, ammattitaidon lisääminen ja työmotivaation ylläpitäminen. Uusiin tehtäviin tulevat työntekijät valmennetaan erillisen perehdyttämisohjelman avulla. Konserninlaajuisessa käytössä on ollut myös e-learning-pohjainen perehdytyspeli ”Finnlines Induction Game”.
Syksyllä aloitettiin koko konsernia koskeva esimieskoulutusohjelma. Venäjälle suuntautuneen liikenteen hoitajille järjestettiin Venäjän kulttuuria ja toimintatapoja koskevaa koulutusta. Koulutustarjontaan on kuulunut lisäksi tietotekniikka- ja kielikoulutusta. Uusi operatiivinen järjestelmä, Compass otettiin käyttöön. Sillä hoidetaan prosessi lastitilan varauksesta laskutukseen. Samoin otettiin käyttöön Lighthouse-asiakashallintajärjestelmä.
Merihenkilöstön osalta tärkeimmät koulutusalueet olivat turvallisuus, pätevyyden ylläpitämiseen tarvittava koulutus sekä ammattitaidon monipuolinen kehittäminen. Osaamisen varmistamiseksi yhtiö jatkoi komentosiltasimulaattorivalmennusta yhteistyössä Ammattikorkeakoulu Novian kanssa. Simulaattorissa harjoiteltiin uuteen Vuosaaren satamaan ajamista. Aluksilla tehtiin koulutusmatkoja Vuosaareen ja päällystö hankki linjaluotsikirjat uuteen väylään. Koko konsernille järjestettiin lastiturvallisuutta koskevaa koulutusta ja alusten esimieskoulutus aloitettiin.
Hätätilanneharjoituksia pidetään säännöllisesti sekä laivoilla että maaorganisaatiossa. Pelastusviranomaisten kanssa pidettiin yhteisharjoituksia. Päällystölle järjestettiin varustamopäivät, missä käsiteltiin ajankohtaisia asioita. Ohjattu työharjoittelu on myös tärkeä osa yhtiön laivoilla tapahtuvaa koulutusta.
Satamatoiminnoissa henkilöstön kehittämistyö keskittyi pääosin tulevaan Vuosaaren muuttoon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin, kuten uusien yhteisten toimintatapojen kehittämiseen. Prosessien kehittämiseen on panostettu, ja valmennuskokonaisuus jatkuu aina vuoteen 2009 saakka. Esimiestaitoja syvennetään johtamisen erikoisammattitutkinnon avulla, jota suorittaa noin kahdenkymmenen esimiehen joukko. Ahtaajien ammatillisia valmiuksia on lisätty työturvallisuuskoulutuksella.
Finnlinesin henkilöstöpolitiikan mukaisesti avoimet toimet pannaan ensin sisäiseen hakuun. Näin on pystytty edistämään tehtäväkiertoa ja laajentamaan henkilöstön osaamista. Työntekijöitä on vuoden aikana rekrytoitu erityisesti Finnlinesin ostamiin roro-aluksiin. Maapuolella henkilöstöä rekrytoitiin Passenger Services -yksikköön, IT-erityistehtäviin sekä määräaikaisiin tehtäviin.
Henkilöstön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ja hyvinvointia edistettiin monin tavoin. Työterveydenhuoltoa on käytetty apuna entistä laajemmin ja lukuisia työntekijöitä on osallistunut työhyvinvointia edistäviin tilaisuuksiin. Henkilöstön kunto- ja virkistyspäivät järjestettiin jälleen keväällä. Säännönmukaisen kuntokartoituksen avulla tarjotaan mahdollisuus oman kunnon seurantaan sekä motivoidaan oma-aloitteiseen kuntoiluun. Henkilöstön monipuolista vapaa-ajan harrastus- ja virkistystoimintaa on tuettu henkilöstöyhdistyksen kautta. Lisäksi henkilökunnalla on ollut mahdollisuus saada käyttöönsä liikuntaseteleitä. Merihenkilöstöllä on aluksissa kuntosali käytössään.
Henkilöstöpolitiikan keskeiset kohdat ovat johtaminen, rekrytointi, koulutus ja perehdyttäminen, turvallisuus, työn kehittäminen sekä toimintakyky ja terveys.
Henkilöstöpolitiikan onnistumista mitataan kussakin liiketoimintayksikössä joka toinen vuosi. Vuoden lopussa olivat työtyytyväisyystutkimuksen piirissä emoyhtiö Finnlines Oyj sekä Saksan, UK:n, Tanskan, Puolan ja Belgian yksiköt. Kukin yksikkö laatii omat kehittämissuunnitelmansa saatujen tulosten pohjalta.
| Avainluvut | 2008 | 2007 | ||
|---|---|---|---|---|
| Henkilöstö keskimäärin | 2 436 | 2 335 | ||
| Liikevaihto/henkilö, euroa | 302 030 | 293 661 | ||
| Henkilöstökulut/henkilö, euroa | 53 693 | 54 083 | ||
| Operatiivinen liikevoitto/henkilö, euroa | 13 552 | 22 910 | ||
| Henkilöstön vaihtuvuus, % | 32 | 34 | ||
| Henkilöstön poissaolot, muutos-% | -14 | 3 | ||
| Koulutuspäiviä yhteensä | 4 173 | 3 862 | ||
| Henkilöstön määrä toiminnoittain keskimäärin | 2008 | 2007 | ||
| Maahenkilöstö | ||||
| Varustamotoiminta ja merikuljetukset | 458 | 456 | ||
| Satamatoiminnot | 1 006 | 1 014 | ||
| Merihenkilöstö | 972 | 865 | ||
| Jatkuvat toiminnot yhteensä | 2 436 | 2 335 | ||
| Myydyt toiminnot | ||||
| Konserni yhteensä | 2 436 | 2 335 | ||
| Yhtiöiden maahenkilöstö 31.12.2008 oli 1 365 ja merihenkilöstö 1 012. Yhteensä 2 377. | ||||
| Henkilöstöryhmät | 2008 | 2007 | ||
| Toimihenkilöt | 27 % | 28 % | ||
| Merihenkilöstö | 40 % | 37 % | ||
| Ahtaajat | 33 % | 35 % | ||
| Naisia ja miehiä | Varustamotoiminta | Merihenkilöstö | Satamatoiminnot | |
| Naisia | 48 % | 8 % | 21 % | |
| Miehiä | 52 % | 92 % | 79 % | |
| Henkilöstö maittain | 2008 | 2007 | ||
| Suomi | 66 % | 66 % | ||
| Saksa | 5 % | 5 % | ||
| Ruotsi | 23 % | 23 % | ||
| Muut | 6 % | 6 % | ||
| Henkilöstön keski-ikä oli 42 (43) vuotta. | ||||
| Keskimääräinen työsuhteen pituus oli noin 10 (10) vuotta. | ||||
| Henkilöstötuloslaskelma (1 000 euroa) | 2008 | 2007 | ||
| Liikevaihto | 735 747 | 685 464 | ||
| Henkilöstökulut | ||||
| Todellisen työajan kulut | 94 105 | 90 605 | ||
| Henkilöstön uusiutuminen (lomat, rekrytointi) | 20 108 | 17 221 | ||
| Henkilöstön kehittäminen | 1 281 | 1 349 | ||
| Henkilöstöedut ja -velvoitteet | 16 909 | 17 109 | ||
| Henkilöstökulut yhteensä | 132 403 | 126 284 | ||
| Muut liiketoiminnan kulut | 570 331 | 505 684 | ||
| Liikevoitto ennen muita liiketoiminnan tuottoja (operat. liikevoitto) | 33 013 | 53 496 | ||
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2 430 | 15 320 | ||
| Liikevoitto | 35 443 | 68 816 | ||
| Neljännesvuosiluvut | I/2008 | II/2008 | III/2008 | IV/2008 |
| Henkilöstön määrä keskimäärin | 2 313 | 2 477 | 2 555 | 2 415 |