Finnlinesin matkustajaliikenne on vuoden 2008 alusta lähtien toiminut omana liiketoimintayksikkönään. Matkoja on markkinoitu kuluttajille kaikilla ropax-linjoilla Finnlinesin nimellä. Vuoden aikana 14 ropax-aluksella matkusti yhteensä noin 600 000 matkustajaa ja rahtiliikenteen kuljettajaa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 20 prosenttia.

Matkustajaliikenteen tärkein reitti tuloksen kannalta oli Helsinki–Travemünde. Matkustajamäärät kasvoivat edellisvuodesta yli 10 prosenttia. Alusten matkustajapalveluita kehitettiin kuluneen vuoden aikana. Ruokailukonseptia uudistettiin, matkustajapalveluiden aukioloaikoja pidennettiin sekä oleskelutilojen viihtyisyyttä parannettiin.

Naantali–Kapellskär -linjan tunnettuus ja sitä kautta matkustajamäärät ovat kovassa kasvussa. Matkustajia kuljetettiin yli 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden huippukuukausi oli heinäkuu, jolloin matkustajakapasiteetti myytiin loppuun. Linjan markkinointialuetta on laajennettu sekä Suomen että Ruotsin puolella. Tätä nopeaa ja tiheää yhteyttä Suomen ja Ruotsin välillä esiteltiin vuoden aikana ensimmäistä kertaa mm. Göteborgissa maaliskuussa järjestetyillä suurilla TUR 2008 -matkamessuilla sekä Helsingissä marraskuussa järjestetyillä Ski-Expo -messuilla.

Malmö–Travemünde -linjaa oli aiemmin myyty matkustajille hyvin pienimuotoisesti. Linjan markkinointi aloitettiin täysipainoisesti vasta kertomusvuoden keväällä. Linjalla oli neljä päivittäistä lähtöä molempiin suuntiin. Aluksista kaksi oli suuria Star-luokan aluksia. Tällä reitillä, samoin kuin Naantali–Kapellskär -reitillä matkustajilla on oltava oma ajoneuvo. Suomesta Saksaan Finnlines kuljettaa matkustajia myös ilman ajoneuvoa.

Lyypekki–Pietari -linjalla liikennöi yksi ropax-alus, jolla oli edestakainen lähtö viikossa.

Matkustajamarkkinoinnin organisaatiota vahvistettiin ja markkinoinnin tehostamiseksi aloitettiin yhteistyö ulkopuolisten mainosalan ammattilaisten kanssa. Finnlinesin matkustajaliikenne näkyi vuoden mittaan erilaisissa messutapahtumissa Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.

Vuoden 2009 alusta lähtien kaikkien linjojen myynti ja markkinointi siirtyi kokonaan Finnlinesin omalle vastuulle. Matkojen myynti hoidetaan call centereistä Suomessa ja Saksassa. Matkatoimisto Nordic Ferry Center vastaa lento-/laiva- ja hotellipakettien tarjonnasta Finnlinesin matkustajalinjoille.